Kymmenen kilon kurimus

 Tänään oli ensimmäinen aamu ettei ollut enää lämpöä. Nukuin taas 12 tunnin unet ja heräsin yhdentoista aikaan. Nähtävästi edelleen kroppa pinnistelee toipuakseen koronasta, joten en ole siitä ottanut isompaa stressiä; nukutaan mitä tarvitsee, kyllä se tietää mikä on parhaaksi. Uskon vahvasti että unirytmi normalisoituu kun alkaa olla sen aika.  Jo aamulla päätin että tänään minä menen ulos vaikka väkisin. Ihan vaan kävelemään ulkoilu- eikä lenkkimielessä, vaikka vaan vartiksi mutta pihalle on päästävä tai seinät kaatuu päälle. Näin sitten tein ja kyllä oli ihanaa saada heiluttaa jalkoja! Mennä paarustin nelisen kilometriä ja nappasin matkan varrelta muutaman kuvan. Ihmeellistä miten paljon voi ilahtua pelkästään siitä että pääsee ulos! Kliseinen lause, mutta terveyttään osaa arvostaa vasta kun sen menettää. Ja kaikkea sitä mitä kropallaan pystyy tekemään, arvostaa vasta sitten kun ei enää syystä tai toisesta pystykään. Innostuin edistymisestä sen verran että kaivoin esille myös kevääl

Onko blogin kirjoittaminen ollutta ja mennyttä? Vieläkö näitä luetaan? Tällaista mietin ja ajattelin vähän kirjoittaakin kun ulos ei nyt ole vielä menemistä, viitaten koronapotilaan statukseeni. Aloitin pari vuotta sitten videoblogin koska tuntui että kirjoitetut blogit ovat menneen talven lumia. Mutta toisaalta tuntuu siltä että ihmisillä on tarve keskittyä muuhunkin kuin videoihin tai kuviin. Kaivataan sitä että aina ei tarvita ääntä tai liikkuvia kohteita. Kirjoitetut sanat ja ajatukset ovat siinä mielessä kivoja että niille voi itse antaa äänen ja käyttää mielikuvitusta; kaikki ei ole valmiiksi pureskeltua ja valmiiksi editoitua. Toki, vlogissa on omat hyvät puolensa, se on nopeaa viestintää mutta kuulijan tai katsojan kannalta ehkä hieman tylsää; viitaten valmiiksi pureskeltuun sisältöön. Tälle blogille tuli juuri kymmenen postauksen rajapyykki. Teki mieli kirjoittaa, sillä myös kertojalle tekee ihan hyvää oikeasti pysähtyä miettimään mitä sanoo. Jokainen sana vaatii kuitenkin väh

Aamulla, tai paremminkin puoliltapäivin herätessäni olin jo hyvissä toivoissa että kuumetta ei olisi enää ollut, mutta kas kummaa, turha toivo. Taas. Olen diagnosoinut että minulla tämä surullisen kuuluisa korona on pärähtänyt enemmänkin hermoston puolelle kuin keuhkoihin. Nukun 14 tunnin yöunia, jaloissa on etenkin yöaikaan todella omituisia tuntemuksia: Pistelyitä, kuumotuksia, levottomuutta, muurahaisia ihon alla. Päähän ja lähinnä silmiin koskee lähes taukoamatta ja siihen ei auta särkylääkkeet, kokeiltu on. Tätä riemua on podettu nyt kuusi päivää ja tuntuu että omituisia oireita ja tuntemuksia tulee kokoajan lisää. Eniten olen huolissani jatkuvasta väsymyksestä ja hurjan ylipitkistä yöunista joilta ei meinaa herätä millään.  Mitä jos ne eivät lopukaan "kun paranen" vaan jäävät päälle? Mitäs jos tämä muuttuu pelkäämäkseni Long Covidiksi ja pitäisi selviytyä yksin yrittäjänä pitkistä päivistä ja alati kasvavista kuluista? Pelottava tauti. Ja todella kummallinen ja arvaamat

Pikainen päivitys mitä kuuluu: No Koronaa kuuluu. Viisi päivää kuumeessa joka korkemmillaan oli 39,1 astetta celciusta, olo kuin tiskirätillä jolla on päällään järjetön migreeni, vuosisadan krapula ja influenssa. Tässä oli muutamalla sanalla kuvattuna minun taudinkuvani. Ehdin juuri ennen sairastumista aloittaa juoksuohjelman parissa mutta en päässyt aloituslenkkejä pidemmälle kun tauti tuli ja muutti koko loput kahden viikon lomasuunnitelmat. Voin sanoa että kyllä tympäisee ihan todenteolla kun mitään ei oikein jaksa eikä pysty tekemään, sitä vaan nököttää tuijottaen tyhjää tai nukkuu kun silmien yläosat ovat niin kipeät että katseen siirtäminenkin koskee.  Olisi ollut nyt loppulomalla kiva tehdä vlogi- juttujakin, mutta aika vähiin jää ainakin tämän viikon osalta. Niin, minulla on myös vajaa 600 tilaajan videovlogi jolla on vähän sitä sun tätä. Lämpimästi tervetuloa myös sinne, vlogini löytyy täältä:  Taskuamatsooni Vlogi   Toivottavasti tämä tauti pian talttuu ja sitä uskaltaisi jo

Mitäpä sitä selittelemään. Superdieetihkö alkoi hienosti mutta Superhelteinen Juhannus vei voiton. Tuli lipiteltyä valkkaria, grillattua ja mutusteltua leipää retkieväänä lauantaina Isojärven Kansallispuistossa. Energiamääriä en uskalla edes arvailla, mutta sentään on tullut myös kulutettua aika mukavasti. Pyöräiltyä, uitua, liikuttua luonnossa patikoiden. Samalla tavalla edettiin kohti kesälomaa, kävin ystäväni kanssa ulkona syömässä ja juhlimassa alkavaa lomaa. Eli todettakoon että homma floppasi oikein komeasti ja pahaa pelkään että kesälomalla ei dieettikuviot onnistu sen paremmin. Tunnen itseäni sen verran hyvin että lomalla on parempi keskittyä siihen että ei tulisi lisää. Tarkoitus on päästä pyöräilemään paljon sekä maastossa että maantiellä ja pitää ruokavalio balanssissa; sekä välttää ylilyöntejä. Voisi ehkä sanoa, että etenen varovaisen optimistisesti loman ajan, suunnittelematta liikaa ja pakottamatta itseäni mihinkään, saatikka odottamatta itseltäni liikaa. Työelämä ja arki