Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen kerta ulkona yli viikkoon ja akryylimaalaus

 Tänään oli ensimmäinen aamu ettei ollut enää lämpöä. Nukuin taas 12 tunnin unet ja heräsin yhdentoista aikaan. Nähtävästi edelleen kroppa pinnistelee toipuakseen koronasta, joten en ole siitä ottanut isompaa stressiä; nukutaan mitä tarvitsee, kyllä se tietää mikä on parhaaksi. Uskon vahvasti että unirytmi normalisoituu kun alkaa olla sen aika. 

Jo aamulla päätin että tänään minä menen ulos vaikka väkisin. Ihan vaan kävelemään ulkoilu- eikä lenkkimielessä, vaikka vaan vartiksi mutta pihalle on päästävä tai seinät kaatuu päälle.


Näin sitten tein ja kyllä oli ihanaa saada heiluttaa jalkoja! Mennä paarustin nelisen kilometriä ja nappasin matkan varrelta muutaman kuvan.







Ihmeellistä miten paljon voi ilahtua pelkästään siitä että pääsee ulos! Kliseinen lause, mutta terveyttään osaa arvostaa vasta kun sen menettää. Ja kaikkea sitä mitä kropallaan pystyy tekemään, arvostaa vasta sitten kun ei enää syystä tai toisesta pystykään.

Innostuin edistymisestä sen verran että kaivoin esille myös keväällä hankkimani uuden pöytämaalaustelineen ja vanhan, vuonna 2007 kesken jääneen maalauksen jonka kompositiosta en tykännyt mutta siinä oli kuitenkin jotain mistä voisi jatkaa sopivassa luovuuden puuskassa. Kannoin telineen tauluineen päivineen parvekkeelle ja katsoin vanhat akryylituubini läpi ja pursotin paletille kirkkaita perussävyjä ja valkoista. Sen kummemmin ajattelematta annoin mennä ja leikkiä maalilla. Parin tunnin ahkeran sutimisen jälkeen maalaukseni näytti tältä.




Vielä en tiedä mihin tämä tästä kehittyy, mielenkiinnolla odotan seuraavaa maalaushetkeä tämän työn parissa. Oli valtavan vapauttava kokemus antaa vain palaa miettimättä pätkääkään lopputulosta tai sitä miltä kuvan pitäisi näyttää. Kunpa osaisi antaa itselleen samalla tavalla löysää, antaa vaan mennää ja katsoa mihin se johtaa.

Jostain syystä pidän tästä työstä todella paljon.

Mitä sinä tässä näet ja millaisia mielikuvia ja ajatuksia maalaus herättää?

Kommentit

Lähetä kommentti

Kysyttävää, ihmeteltävää, muuten vain sanottavaa? Heitä kommentilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loman päätteeksi puntarille ja miten aloitan elämäntapamuutokseni?

En edes muista koska viimeksi olen käynyt vaa'alla. Tänään kuitenkin sain itseni sille houkuteltua ja voihan sen arvata että tulos ei nyt varsinaisesti mieltä ylentänyt, mutta ei nyt yllättänytkään. Paino ei itselleni ole niin tärkeä tavoite, enemmän olen innostunut siitä miten paljon paremmin voi ja jaksaa kun on vähän vähemmän ylimääräistä massaa ympärillä. Jo ihan niinkin yksinkertainen ja essentiaali asia kun hengittäminen on helpompaa. Puhumattakaan siitä että pitäisi liikkua reippaasti ja happea olisi hyvä saada keuhkojen täydeltä. Lihominen on pirullista, sitä pikkuhiljaa sopeutuu siihen että on pikkuisen pullukka. Niin kauan kun vaatteet, jopa ne löysimmätkin mahtuvat päälle ilman että olo on kuin kinkkurullalla, asian voi vielä sivuuttaa jotenkin. Tai kieltää, taputella, uskotella itselleen että äkkiäkös pari kiloa saa pois. Ja sitten sujuvasti unohtaa koko jutun ja jatkaa samaan malliin kunnes huomaa että vaatteet eivät kertakaikkiaan mahdu päälle.  Isoin juttu on se että
Lähetä kommentti
Lue lisää

Minäkö vyötärölihava?

Olen kesälomalla. Ollut jo kolmisen viikkoa ja tänään todettuani etten saanut ahdettua vaellushousuja (edes niitä isoimpia) päälleni, aloin etsiä uusia. Löysikin kivoja malleja Luhdalta ja aprikoidessani kokoa päädyin mittaamaan vyötärön ympärysmittani.  Pyhä Jysäys ja Turusen pyssyt, 90cm! En olisi uskonut että tässä on käynyt näin että olen virallisesti, perkele, vyötärölihava. Miten hitossa tuo on noin paisunut? Hormonit? Alkoholi? Herkuttelu? Annoskoot? Väärä annostus ja ajoitus? Liian vähäinen liikunta? Vai kaikki yhdessä? Oli miten oli, nyt ollaan siinä pisteessä että on pakko alkaa tekemään asialle jotain jo ihan terveydenkin kannalta. Damn. Olen periaatteessa suht aktiivinen, arkiliikuntaa tulee paljon jo työmatkalla kun kuljen fillarilla duuniin, mutta olen kieltämättä perso herkuille ja annoskoot ovat karanneet käsistä. Kesällä on tullut lisäksi tissutettua turhan paljon, se myönnetään. Taidan olla myös aika mukavuudenhaluinen. Kukapa ei olisi. Mutta selitykset sikseen. Synni
Lähetä kommentti
Lue lisää

Wanhat postaukset ja häpeä epäonnistumisesta.

Myönnetään, en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Viimeinen lässähtänyt laihdutuskuuri (en pidä tuosta sanasta.) loppui kuin kuuluisa kanan lento ja luovutin totaalisesti. Ja niin loppui myös kirjoitusinto. Olkoon koko paska, en halunnut enää nähdään vanhoja postauksia enkä nähdä omaa saamattomuuttani. Hävetti ja hävettää edelleen; ei tosin enää niin paljon sillä palautin postaukset julkisiksi. Ne ovat kuitenkin osia matkasta, niitä joista on opittu. "Ei näin."- voisi olla se oppi. Kauhealla tohinalla projekti alkuun ja sitten ei jaksakaan kun motivaatiota ei enään ole. Kun innostus loppui, loppui kaikki. En ajatellut että miten jatkumo saadaan pysymään myös silloin kun ei tunnu motivoituneelta ja kaikkivoipalta. Vastaus on, rutiineilla ja pienillä muutoksilla kerrallaan jotta ne pysyvät helposti myös silloin kun kaikki on perseestä. Aina ei voi olla ihan hirveä draivi päällä, se että sitä ei ole, on ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään hävettävää. Tässä sitä ollaan.
Lähetä kommentti
Lue lisää