Kuudetta päivää kuumeessa ja mustikkasatoa pakkaseen

Aamulla, tai paremminkin puoliltapäivin herätessäni olin jo hyvissä toivoissa että kuumetta ei olisi enää ollut, mutta kas kummaa, turha toivo. Taas.

Olen diagnosoinut että minulla tämä surullisen kuuluisa korona on pärähtänyt enemmänkin hermoston puolelle kuin keuhkoihin. Nukun 14 tunnin yöunia, jaloissa on etenkin yöaikaan todella omituisia tuntemuksia: Pistelyitä, kuumotuksia, levottomuutta, muurahaisia ihon alla. Päähän ja lähinnä silmiin koskee lähes taukoamatta ja siihen ei auta särkylääkkeet, kokeiltu on. Tätä riemua on podettu nyt kuusi päivää ja tuntuu että omituisia oireita ja tuntemuksia tulee kokoajan lisää.

Eniten olen huolissani jatkuvasta väsymyksestä ja hurjan ylipitkistä yöunista joilta ei meinaa herätä millään. Mitä jos ne eivät lopukaan "kun paranen" vaan jäävät päälle? Mitäs jos tämä muuttuu pelkäämäkseni Long Covidiksi ja pitäisi selviytyä yksin yrittäjänä pitkistä päivistä ja alati kasvavista kuluista? Pelottava tauti. Ja todella kummallinen ja arvaamaton.

Olen saanut aikani sisätiloissa kulumaan lähinnä tuijottamalla tv:stä suoratoistopalveluiden tarjontaa ja neulomalla ja virkkaamalla. Mitään kovin monimutkaista käsityötä en ole voinut tehdä, sillä aivot eivät tunnu ottavan informaatiota vastaan samalla tavalla kuin terveenä. Ei vain yksin kertaisesti tajua mitä ohjeessa sanotaan tai mitä on tekemässä. Sitä käy jotenkin aivan puolilla valoilla. Hyvänä esimerkkinä eilen meinasin ruokaa laittaessa humauttaa jauhelihat suoraan pakkauksesta muovinkeräykseen. Onneksi en ehtinyt, olisi tullut laihat eväät.

Sanottakoon, että en ole juurikaan nyt sairastellessa katsellut ihmisten onnellisia lomafiiliskuvia, -videoita, tai bloggauksia koska oma loma nyt menee niin päin sitä itseän loppuloman osalta että alta pois. Tulee vaan paha mieli. Joten jatkan hyvillä mielin itseni upottamista sarjamaratoonaamisen maailmaan niin kauan että olen itse siinä kunnossa että voin mennä vaikkapa vaan pikku kävelylle.

Toivottavasti tämä tapahtuu jo huomenna!

Mutta se mihin olen tyytyväinen tänään, on että saatiin melkein 20 litraa mustikoita pakkaseen, kiitos ahkeran mieheni joka kävi aamupäivällä marjastamassa. Saatiin samalla siivottua myös vaatehuone jossa sijaitsee toinen pikku pakastin mihin on hyvä jemmata kesän maut talteen.

Posin kautta, terkuin Anu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loman päätteeksi puntarille ja miten aloitan elämäntapamuutokseni?

En edes muista koska viimeksi olen käynyt vaa'alla. Tänään kuitenkin sain itseni sille houkuteltua ja voihan sen arvata että tulos ei nyt varsinaisesti mieltä ylentänyt, mutta ei nyt yllättänytkään. Paino ei itselleni ole niin tärkeä tavoite, enemmän olen innostunut siitä miten paljon paremmin voi ja jaksaa kun on vähän vähemmän ylimääräistä massaa ympärillä. Jo ihan niinkin yksinkertainen ja essentiaali asia kun hengittäminen on helpompaa. Puhumattakaan siitä että pitäisi liikkua reippaasti ja happea olisi hyvä saada keuhkojen täydeltä. Lihominen on pirullista, sitä pikkuhiljaa sopeutuu siihen että on pikkuisen pullukka. Niin kauan kun vaatteet, jopa ne löysimmätkin mahtuvat päälle ilman että olo on kuin kinkkurullalla, asian voi vielä sivuuttaa jotenkin. Tai kieltää, taputella, uskotella itselleen että äkkiäkös pari kiloa saa pois. Ja sitten sujuvasti unohtaa koko jutun ja jatkaa samaan malliin kunnes huomaa että vaatteet eivät kertakaikkiaan mahdu päälle. Isoin juttu on se että

Lue lisää

Minäkö vyötärölihava?

Olen kesälomalla. Ollut jo kolmisen viikkoa ja tänään todettuani etten saanut ahdettua vaellushousuja (edes niitä isoimpia) päälleni, aloin etsiä uusia. Löysikin kivoja malleja Luhdalta ja aprikoidessani kokoa päädyin mittaamaan vyötärön ympärysmittani. Pyhä Jysäys ja Turusen pyssyt, 90cm! En olisi uskonut että tässä on käynyt näin että olen virallisesti, perkele, vyötärölihava. Miten hitossa tuo on noin paisunut? Hormonit? Alkoholi? Herkuttelu? Annoskoot? Väärä annostus ja ajoitus? Liian vähäinen liikunta? Vai kaikki yhdessä? Oli miten oli, nyt ollaan siinä pisteessä että on pakko alkaa tekemään asialle jotain jo ihan terveydenkin kannalta. Damn. Olen periaatteessa suht aktiivinen, arkiliikuntaa tulee paljon jo työmatkalla kun kuljen fillarilla duuniin, mutta olen kieltämättä perso herkuille ja annoskoot ovat karanneet käsistä. Kesällä on tullut lisäksi tissutettua turhan paljon, se myönnetään. Taidan olla myös aika mukavuudenhaluinen. Kukapa ei olisi. Mutta selitykset sikseen. Synni

Lue lisää

Wanhat postaukset ja häpeä epäonnistumisesta.

Myönnetään, en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Viimeinen lässähtänyt laihdutuskuuri (en pidä tuosta sanasta.) loppui kuin kuuluisa kanan lento ja luovutin totaalisesti. Ja niin loppui myös kirjoitusinto. Olkoon koko paska, en halunnut enää nähdään vanhoja postauksia enkä nähdä omaa saamattomuuttani. Hävetti ja hävettää edelleen; ei tosin enää niin paljon sillä palautin postaukset julkisiksi. Ne ovat kuitenkin osia matkasta, niitä joista on opittu. "Ei näin."- voisi olla se oppi. Kauhealla tohinalla projekti alkuun ja sitten ei jaksakaan kun motivaatiota ei enään ole. Kun innostus loppui, loppui kaikki. En ajatellut että miten jatkumo saadaan pysymään myös silloin kun ei tunnu motivoituneelta ja kaikkivoipalta. Vastaus on, rutiineilla ja pienillä muutoksilla kerrallaan jotta ne pysyvät helposti myös silloin kun kaikki on perseestä. Aina ei voi olla ihan hirveä draivi päällä, se että sitä ei ole, on ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään hävettävää. Tässä sitä ollaan.

Lue lisää

Kymmenen kilon kurimus

Hae tästä blogista