Mitä on tapahtunut kahdessa viikossa aloitettuani elämäntapamuutoksen?

Kaksi viikkoa on mennä hujahtanut todella äkkiä. Huomaan että paluu arkeen ja rutiineihin vauhdittaa ajan kulumista huomattavasti ja helpottaa elämän rytmittämistä. Kahdessa viikossa on tapahtunut paljon edistystä kehon ja mielen hyvinvoinnin kanssa, huomaan olevani paljon virkeämpi ja aikaansaavempi, jatkuva väsyttäminen on muisto vain ja mikä parasta, jaksan viikonloppuisinkin nousta ajoissa touhuamaan. Ja mieli on korkealla ja fiilis on tosi hyvä, en muista edes koska olisin voinut näin hyvin. Toivottavasti sama hyvä fiilis kantaa vielä pitkään!

Ensimmäisten päivien aikana oli NÄLKÄ. Niin päivällä kun yölläkin mutta se tasoittui äkkiä kun kroppa alkoi tottua siihen että illalla ei mätetä enää isoja määriä eikä syödä milloin sattuu ja mitä sattuu. Nyt nälkä tulee silloin kun ruoka-aika lähestyy ja häipyy kun on syöty riittävästi.

Liikuntaa olen lisännyt pikkuisen vasta tällä viikolla, maantifillarointia pari lenkkiä ja kävelyä. Muutoin olen koettanut vältellä istuskelua ja pysyny aktiivisena päivät: Pientä siivoskelua, järjestelyä kotona ja töissä, kissojen kanssa leikkimistä ja ylipäätään sellaista "liikuskelua".

Ja mitä painoon tai mittoihin tulee, paino on pudonnut 2 kg ja vyötärö kaventunut 4 cm. Muita mittoja en ole ottanut, mutta sain viime sienireissulle lähtiessä jo yhdet vaellushousut kiskottua päälleni ja napin kiinni. Se on jo hyvä juttu se, metsissä kun tulee syksyllä liikuttua niin marjastamassa kun sienestämässäkin.

Tärkein muutos omassa ajattelussa lienee kuuriajattelun unohtaminen. Kuuri tarkoittaa aina sitä että kuurin jälkeen palataan samaan mistä lähdettiin. Nyt en edes ajattele palaamista. En ajattele itseni rajoittamista, en liikuntapakkoja, en edes laihduttamista. Fokus on nyt kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja itseni uudelleen ohjelmoinissa. Se tapahtuu havainnoinnin ja itsensä kuulostelun kautta, pienin askelin.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

Terkuin, Anu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loman päätteeksi puntarille ja miten aloitan elämäntapamuutokseni?

En edes muista koska viimeksi olen käynyt vaa'alla. Tänään kuitenkin sain itseni sille houkuteltua ja voihan sen arvata että tulos ei nyt varsinaisesti mieltä ylentänyt, mutta ei nyt yllättänytkään. Paino ei itselleni ole niin tärkeä tavoite, enemmän olen innostunut siitä miten paljon paremmin voi ja jaksaa kun on vähän vähemmän ylimääräistä massaa ympärillä. Jo ihan niinkin yksinkertainen ja essentiaali asia kun hengittäminen on helpompaa. Puhumattakaan siitä että pitäisi liikkua reippaasti ja happea olisi hyvä saada keuhkojen täydeltä. Lihominen on pirullista, sitä pikkuhiljaa sopeutuu siihen että on pikkuisen pullukka. Niin kauan kun vaatteet, jopa ne löysimmätkin mahtuvat päälle ilman että olo on kuin kinkkurullalla, asian voi vielä sivuuttaa jotenkin. Tai kieltää, taputella, uskotella itselleen että äkkiäkös pari kiloa saa pois. Ja sitten sujuvasti unohtaa koko jutun ja jatkaa samaan malliin kunnes huomaa että vaatteet eivät kertakaikkiaan mahdu päälle. Isoin juttu on se että

Lue lisää

Minäkö vyötärölihava?

Olen kesälomalla. Ollut jo kolmisen viikkoa ja tänään todettuani etten saanut ahdettua vaellushousuja (edes niitä isoimpia) päälleni, aloin etsiä uusia. Löysikin kivoja malleja Luhdalta ja aprikoidessani kokoa päädyin mittaamaan vyötärön ympärysmittani. Pyhä Jysäys ja Turusen pyssyt, 90cm! En olisi uskonut että tässä on käynyt näin että olen virallisesti, perkele, vyötärölihava. Miten hitossa tuo on noin paisunut? Hormonit? Alkoholi? Herkuttelu? Annoskoot? Väärä annostus ja ajoitus? Liian vähäinen liikunta? Vai kaikki yhdessä? Oli miten oli, nyt ollaan siinä pisteessä että on pakko alkaa tekemään asialle jotain jo ihan terveydenkin kannalta. Damn. Olen periaatteessa suht aktiivinen, arkiliikuntaa tulee paljon jo työmatkalla kun kuljen fillarilla duuniin, mutta olen kieltämättä perso herkuille ja annoskoot ovat karanneet käsistä. Kesällä on tullut lisäksi tissutettua turhan paljon, se myönnetään. Taidan olla myös aika mukavuudenhaluinen. Kukapa ei olisi. Mutta selitykset sikseen. Synni

Lue lisää

Wanhat postaukset ja häpeä epäonnistumisesta.

Myönnetään, en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Viimeinen lässähtänyt laihdutuskuuri (en pidä tuosta sanasta.) loppui kuin kuuluisa kanan lento ja luovutin totaalisesti. Ja niin loppui myös kirjoitusinto. Olkoon koko paska, en halunnut enää nähdään vanhoja postauksia enkä nähdä omaa saamattomuuttani. Hävetti ja hävettää edelleen; ei tosin enää niin paljon sillä palautin postaukset julkisiksi. Ne ovat kuitenkin osia matkasta, niitä joista on opittu. "Ei näin."- voisi olla se oppi. Kauhealla tohinalla projekti alkuun ja sitten ei jaksakaan kun motivaatiota ei enään ole. Kun innostus loppui, loppui kaikki. En ajatellut että miten jatkumo saadaan pysymään myös silloin kun ei tunnu motivoituneelta ja kaikkivoipalta. Vastaus on, rutiineilla ja pienillä muutoksilla kerrallaan jotta ne pysyvät helposti myös silloin kun kaikki on perseestä. Aina ei voi olla ihan hirveä draivi päällä, se että sitä ei ole, on ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään hävettävää. Tässä sitä ollaan.

Lue lisää

Kymmenen kilon kurimus

Hae tästä blogista