Miksi haluan laihduttaa?

Niin. Miksi? No ensinnäkin ihan siksi että kaapeissa on vaatteita joihin en mahdu. Viimeinen niitti oli kun huomasin lihoneeni ulos isoimmasta juoksutakistani ja isoimmista farkuistani. Kieltäydyn ehdottomasti ostamasta uusia, sillä se olisi aivan liian helppoa. Kesällä työvaate ongelma on ratkaistu kun voin pitää trikoita. Mutta syksyllä on syytä mahtua johonkin muuhunkin. Kuten esimerkiksi ulkoiluhousuihin jotka eivät juuri nyt mene juuri puoltareittä ylemmäs. Ne olisivat kivat ja hyvännäköiset housut jos vain saisin ne päälleni.

Toisekseen siksi että pidän itsestäni enemmän kun olen kevyemmässä ja vähemmän höllyvässä kunnossa.

Lisäksi tiedän tasan tarkkaan että ei laihduttaminen tästä ainakaan helpommaksi muutu kun ikää tulee. Ei pelkästään siksi että aineenvaihdunta hidastuu, lisäksi huomaan itsekin että mukavuusalueelta poistuminen vaatii entistä enemmän itsensä psyykkaamista. Sitä kummasti laiskistuu ja haluaa päästä helpommalla kuin ennen. En tiedä johtuuko pelkästään iästä vai onko menevätkö paukut nykyään työelämään. Mene ja tiedä.

Voisin kuitenkin sanoa että olen vain niin tuhottoman kyllästynyt olemaan isompi kuin mitä olen tottunut olemaan. Kyllästynyt siihen ettei mikään mahdu päälle ja aina joutuu ensimmäisenä miettimään että miten isolta mun maha näyttää tässä ja tuossa puserossa.

Vaikka eihän mahan ja kehon koko tärkein asia elämässäni ole, mutta olisihan se nyt kiva jos sekin asia olisi kunnossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loman päätteeksi puntarille ja miten aloitan elämäntapamuutokseni?

En edes muista koska viimeksi olen käynyt vaa'alla. Tänään kuitenkin sain itseni sille houkuteltua ja voihan sen arvata että tulos ei nyt varsinaisesti mieltä ylentänyt, mutta ei nyt yllättänytkään. Paino ei itselleni ole niin tärkeä tavoite, enemmän olen innostunut siitä miten paljon paremmin voi ja jaksaa kun on vähän vähemmän ylimääräistä massaa ympärillä. Jo ihan niinkin yksinkertainen ja essentiaali asia kun hengittäminen on helpompaa. Puhumattakaan siitä että pitäisi liikkua reippaasti ja happea olisi hyvä saada keuhkojen täydeltä. Lihominen on pirullista, sitä pikkuhiljaa sopeutuu siihen että on pikkuisen pullukka. Niin kauan kun vaatteet, jopa ne löysimmätkin mahtuvat päälle ilman että olo on kuin kinkkurullalla, asian voi vielä sivuuttaa jotenkin. Tai kieltää, taputella, uskotella itselleen että äkkiäkös pari kiloa saa pois. Ja sitten sujuvasti unohtaa koko jutun ja jatkaa samaan malliin kunnes huomaa että vaatteet eivät kertakaikkiaan mahdu päälle. Isoin juttu on se että

Lue lisää

Minäkö vyötärölihava?

Olen kesälomalla. Ollut jo kolmisen viikkoa ja tänään todettuani etten saanut ahdettua vaellushousuja (edes niitä isoimpia) päälleni, aloin etsiä uusia. Löysikin kivoja malleja Luhdalta ja aprikoidessani kokoa päädyin mittaamaan vyötärön ympärysmittani. Pyhä Jysäys ja Turusen pyssyt, 90cm! En olisi uskonut että tässä on käynyt näin että olen virallisesti, perkele, vyötärölihava. Miten hitossa tuo on noin paisunut? Hormonit? Alkoholi? Herkuttelu? Annoskoot? Väärä annostus ja ajoitus? Liian vähäinen liikunta? Vai kaikki yhdessä? Oli miten oli, nyt ollaan siinä pisteessä että on pakko alkaa tekemään asialle jotain jo ihan terveydenkin kannalta. Damn. Olen periaatteessa suht aktiivinen, arkiliikuntaa tulee paljon jo työmatkalla kun kuljen fillarilla duuniin, mutta olen kieltämättä perso herkuille ja annoskoot ovat karanneet käsistä. Kesällä on tullut lisäksi tissutettua turhan paljon, se myönnetään. Taidan olla myös aika mukavuudenhaluinen. Kukapa ei olisi. Mutta selitykset sikseen. Synni

Lue lisää

Wanhat postaukset ja häpeä epäonnistumisesta.

Myönnetään, en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Viimeinen lässähtänyt laihdutuskuuri (en pidä tuosta sanasta.) loppui kuin kuuluisa kanan lento ja luovutin totaalisesti. Ja niin loppui myös kirjoitusinto. Olkoon koko paska, en halunnut enää nähdään vanhoja postauksia enkä nähdä omaa saamattomuuttani. Hävetti ja hävettää edelleen; ei tosin enää niin paljon sillä palautin postaukset julkisiksi. Ne ovat kuitenkin osia matkasta, niitä joista on opittu. "Ei näin."- voisi olla se oppi. Kauhealla tohinalla projekti alkuun ja sitten ei jaksakaan kun motivaatiota ei enään ole. Kun innostus loppui, loppui kaikki. En ajatellut että miten jatkumo saadaan pysymään myös silloin kun ei tunnu motivoituneelta ja kaikkivoipalta. Vastaus on, rutiineilla ja pienillä muutoksilla kerrallaan jotta ne pysyvät helposti myös silloin kun kaikki on perseestä. Aina ei voi olla ihan hirveä draivi päällä, se että sitä ei ole, on ihan inhimillistä eikä siinä ole mitään hävettävää. Tässä sitä ollaan.

Lue lisää

Kymmenen kilon kurimus

Hae tästä blogista